Ajankohtaista

Olen onnellinen ihminen

Torstai 20.5.2010 klo 21:25


Ihan siksi, että LAMPAAT PÄÄSIVÄT TÄNÄÄN LAITUMELLE:-)Se on niin ihanaa istua nurmikolla auringonpaisteessa kahvikuppi kädessä koirat vierellä ja katsella kun kerityt lampaat karitsoineen nauttivat vihreästä ruohosta.Ei se kevät sen kummemmin myöhässä ollut(siis laitumen suhteen),viime vuonna pääsivät laitumelle samaan aikaan.

dsc00878.jpg

laitumellepliis.jpg

                               voitasko mitenkään,pliis

Ne kyllä ehtivät jo harjoitella laiduntamista viime perjantaina kun olin "kässäkerhon kokouksessa",poissa kotoa nelisen tuntia ja kun tulin kotiin,pihatto tyhjä eikä ketään näkynyt eikä kuulunut missään,hetken siinä ihmettelin kunnes ladon takaa kuului määkimista ja sitten alkoi porukkaa valua tielle ja laitumelle ja saunalle ja joka paikkaan.Päästin koirat ulos ja ne sitten kaikki kolme niitä kasasivat ja kun olivat kasassa niin  takasin pihattoon,ne saavat portin auki nostamalla nenällä,ei ne niin tyhymiä ole mitä legenda kertoo;-)

Lauantaina tein viimeisen yövuoron ja seuraavana päivänä zombina ajoin Elisalle pojan kanssa paimentamaan,mukana oli myös Martina ja Brie ja Minna ja Popper.Oli taas tosi kivaa vaikka järki seisoi ja ajatus kulki klimpeissä, muttei sitä varmaan kukaan huomannut(Lucas kylläkin,se ei kuunnellut yhtään mitä sille sanoi,nuija) hahhah....

Maanantaina yksi emo ja sen kaksi karitsaa muutti Linnunradan leikkipuistoon kesäksi lasten ja vähän isompienkin iloksi.Tiistaina olimme Annikan luona ajamassa viikonloppuna pidettävien kisojen lampaat,saavat kisaajat hyvät elukat:-) 

Nyt vasta tuntuu että on palautunut yövuoroista,on se aika rankkaa,nyt sen vasta huomaa kun tekee vaan sillointällöin;ei se valvominen itsessään ole vaikeaa, vaan siitä palautuminen,ihan yllätyin itsekin.Tämän ihanan kesäisen päivän päätteeksi täytyi tietenkin käydä uimassa.Lucas on koko päivän hengaillut äiteen kyljessä,otin monia kuvia ja kaikissa sen näkee,hassu pariskunta:-)Heli the boheemi kulkee omia polkujaan:-)

medi_ja_lucas_uimassa.jpg


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: