Kaikki kerittySunnuntai 1.11.2009 klo 18:45 Kaikilta lampailta on villat viety ja lajiteltuna paperisäkeissä valmiina kehräämöön,kunhan vaan saa aikaiseksi.Oli taas kunnon yhteenotto pässin kanssa.Koira oli tuonut lampaat sisälle ja olin ottanut jo yhden kiinni ja pyytänyt koiran pois(muut menevät sitten taas ulos),niin se pirulainen oli tullut takaisin enkä sitä huomannut ja takaapäin yllätti puskemalla ja lujaa,no minä tein komean ilmalennon ja mätkähdin maahan ja samalla tietenkin se uuhi pääsi koukusta irti ja onneksi sain ihan refleksinomaisesti lyötyä pässiä sauvalla,se oli jo tekemässä uutta hyökkäystä.Huusin taas koiran karsinaan ja se ajoi pässin ulos. Hain Stigun tueksi ja yritti se hänenkin päälle tulla,joten otimme sen ensin kiinni hihnaan ja sen jälkeen minä sain rauhassa ottaa uuhen.Sitten kun tuli herran vuoro olla kerittävänä,se vaan seisoi paikallaan ihan rauhallisena eikä ikinä uskoisi että se voi olla niin hurja.Mutta nyt ovat kaikki siistejä "klaneja"ja kyllä se Svedu-pässi on kaunis(siis komea)sen turkki on niin kauniin kiiltävä ja ihan hopean harmaa,pää ja jalat mustat,kerrassaan upea. "Klaneja" vilja-annoksella Viime viikko meni taas suhisten,kaikenlaista menoa sinne ja tänne;torstaina vihdoinkin pääsin aloittamaan Sammatissa neulahuovutus kurssin(olen ilmoittautunut jo monta kertaa Pohjan kansalaisopistoon,mutta sitä ei ole vielä kertaakaan alkanut koska ilmoittautuneita on aina ollut liian vähän).Onneksi löysin Hiiden-Opiston sivuilta tämän kurssin,se on viitenä torstaina.Aloitimme eläimen tekemisen;joku tekee koiran,joku kissan,minä tietenkin teen bordercollien ja lampaan(todella mielikuvitusrikasta-ei olis varmaan kukaan arvannut:-)Kivalta se tuntuu,siis oikeasti TOSI kivalta. Perjantaina olimme Elisan luona treenaamassa;oli Eeva Ässän kanssa,Minna ja Popper ja minä koko lauman kanssa.Lampaat olivat tosi hyviä ja peltoa on vaikka muille jakaa ja vielä hieno pihalaidun jossa Eeva luki lärpällä lakia Ässälle ja hienosti se pikku mies siihen vastasi,se on niin makee tyyppi. Nyt on siis marraskuun 1.päivä ja meidän Marsun(lausutaan Veera) 6-vuotis synttärit,paljon Onnea eskarilaiselle:-) Tulevalla viikolla taas uudet kujeet................ |